PITKÄT JÄÄHYVÄISET

View previous topic View next topic Go down

PITKÄT JÄÄHYVÄISET

Post by blind on Mon Mar 30, 2015 3:10 am

HCN NILKKATULEHDUS
2015-2015


Tattarisuon Urheilulehti


”Kuka olisi uskonut että lopetamme 5.divisioonaan?”
Päivä on ollut aurinkoinen eikä edes aluetta vaivaava savusumu roiku tänään alhaalla. Tattarisuon kuplahallin uudet omistajat tupakoivat odottaessaan pihalla viimeistä vihellystä. Uusi yrittäjä on salamyhkäinen häneltä kysyttäessä hallin tulevaa käyttötarkoitusta ”Ehkä puran sen osiin ja myyn puolaan, ehkä alan keittää metaa tai ehkä edustamme liigaa ja kilpailevia seuroja ja tulemme polttamaan koko roskan huonojen muistojen mukana.” Huonoja muistoja ei liene monia. Muutaman nöyryyttävän tai pikemminkin turhaannuttavan tappion siellä on vierasjoukkue toki kokenut ja hallilta on poistuttu useammankin kerran verissäpäin vannoen ei koskaan enää tai kostoa. Toiminnanjohtaja Lartsa Hessu Alme ei ilmesty paikalle ilmeisesti pakoillen velkojia tai virkavaltaa, joten häneltä emme voineet asiasta kysyä. Viikkotiedotetteitakaan ei ole aikoihin kuulunut.



”Loukkaantumiset eivät ole täällä pelkkää munchhausenia”
Sisällä hallissa kouluterveydenhoitaja Korpi-Aro istuu lipunmyynnissä lohduttomana, eksyneenä ja juoden avoimesti siideriä. Hän ei vastaa tervehdykseeni vaan jatkaa todennäköisesti mol.fi selailua, olen näkevinäni hänen tutkivan sollin ilmoitusta. Sisältä kuuluu valmentaja Coddardin mylvintä suu täynnä tupakkaa ja josta ei saa edelleenkään ehkä siksi juurikaan selvää. Iso, väkivaltaan taipuvainen mies näyttää huonovointiselta. Kasvot eivät ole verisuonitautisen punakat vaan harmaat ja hän on selvästi menettänyt painoaan. Istumme lehdistölehterille missä hyvin tilaa ja hallin kosteus pistää heti yskittämään korkealla laikukkaan katon rajassa. Vip katsomossa näemme Sapkon Palle Samuelssonin, hajamielisen Peter Forsbergin, huomattavasti lihoneen Bubba Leen, humalaisen Timo Jutilan iskemässä Carla Marxia ja loput paikat vie De Tropea. Tunnemmeko hieman haikeutta? kuvaaja naurahtaa kysymykselleni ja jatkaa puhelimestaan sm-liigan pudotuspelien seuraamista. Entä minä? Täytyy myöntää että todistan jonkin erityisen loppua. Hallia ei koskaan suunniteltu varsinaisesti urheilukäyttöön ja oma terveyteni on minulle muutenkin tullut vuosien varrella tärkeämmäksi. Silti kuplahalli on omassa omituisuudessaan joillekkin koti. Minne menevät kaikki 68 kausikortin ostanutta? Luultavasti heillä ei ole varaa muuhunkaan urheilun seuraamiseen. Junioreille taatusti löytyy parempiakin roolimalleja. Entä joukkue? Omassa pienessä maailmassaan legendaarisia nimiä: Luigi Monterosso, Tsekki Primadonna, Salvator Dali, Thomas Later.. ammattimaisenurheilijan tie on nyt taatusti hyvinkin katkolla. Ainoastaan Thomas Lateria on lähestytty muiden seurojen tahoilta, muut ovat varmalla matkalla kortistoon ja sieltä kulmakuppilaan kertomaan epäuskottavia tarinoita menneistä ajoista. Mutta ainakin heillä on tarina.



”Mä palaan vielä hokihoki”
Kuka olisi uskonut että nämä harrastelijat olisivat nousseet aina 3.divisioonaan? Itse suuruuden päivinä olin varma että matka johtaa vielä yhteen kauteen ykkösessä. Vierailuun toki, ei mestaruuteen tietenkään. Mutta parhaina päivinään HCN oli, jos ei nyt pelote, niin ainakin hyvin epämukava vastustaja. Missä alkoi mennä vikaan on moni varmasti tahoillaan miettinyt. Oliko se sooloilu, makea elämä, liian avokätiset sopimukset, päihdeongelmat vai väsymys ylibuukattuun pelikalenteriin. Jos minulta kysyttäisiin - se oli liika pakottaminen. Pelistä meni hauskuus ja yksilöiden kehitys pysähtyi. Alettiin pelätä häviämistä. Muut ei menneet ohi vaan joukkue taantui. Nyt lähdetään tähän viimeiseen peliin pitkäaikaisen kapteenin Tsekki Primadonnan ilmoitettua lopettavansa ja hakevansa ensi kaudeksi sopimusta ps4 liigasta. Aiemmin puolustuksen kivijalka Thomas Later oli jo tehnyt saman hiljaisen päätöksen ja häntä seurasi burnoutin saanut Salvator Dali. Ainoastaan Luigi Monterosso olisi halunnut pelata, mutta vain yksilöurheilijana ja serkkunsa kanssa.



”Valo palaa mutta ketään ei ole kotona”
Vierasjoukkue on turhaantunut joutuessaan pelaamaan Nilkkatulehdusta vastaan. Takana on tappioputki ja he yrittävät tsempata toisiaan viemään pisteet tältä heittopussilta, joka niillä ei enää mitään tee. Kertoimet ovat maltillisemmat (1:3) mitä pitkään aikaan ja paikanpäällä katsomossa on lyöty vetoa lähinnä siitä, voiko Nilkkatulehdus oikeasti lopettaa. Suurinosa on veikannut että eivät, ei niillä ole muutakaan. Kuten ei varmasti monella kannattajallakaan. Mitään muuta mihin samaistua.
Mutta ainakin me katsomossakin saimme tuntea koko mahdollisen kirjon. Riemusta myötähäpeään. Epätoivosta ennennäkemättömään tuuriin. Sulautumisen yhdeksi heimoksi ja olioksi. Vastustajan ymmärtämisen omien kokemusten kautta niin että oikeudenmukaisuuteen tulee aina pyrkiä ensisijaisesti. Se mitä urheilu meille voi parhaimmillaan tarjota on kunnon tunnedoupin dopamiinissa. Rakastumisen endorfiineistä katkeran eron serotoniini häiriöön. Syntymän ihmeestä, nuoruuden toivosta, aikuisuuden puurtamisesta, usein katkeraan mutta ansaittuun eläköitymiseen – ja lopulta odotettuun kuolemaan. Aikaan jolloin pitää päästää irti elämänkokemuksia rikkaampana joiden tulkinta peilikuvasta jää ainoastaan yksilön itsensä vastuulle. Ainoalle joilla niillä on lopulta merkitystä. HCN tarjosi kaiken tämän, hyvän ajantappamisviihteen lisäksi. Meidän tulee kiittää heitä, joille maksamme aivan liian vähän, kaikesta tästä. Siitä että voimme samaistua sankaruuteen, arkeen ja myös elämään olennaisesti kuuluvaan kasvattavaan epäonnistumiseen. Tärkeintä ei ollut se, mitä teit, vaan kuinka teit sen ja mistä vaikuttimista. Voimme selitellä koko ikämme, se tulee määrittelemään meidät. Epätodennäköisen harvat pääsevät huipulle - siksi se ei ole arvokkaintakaan. Ehkä tärkeintä on, että uskalsi yrittää elää - oli divisioona sitten mikä tahansa. Teot muuttavat meitä, toiveet toteutuvat, pelot aineellistuvat. Mutta halpa ei muutu arvokkaaksi. Rannetta venyttämällä ei voittanut todellisuudessa mitään.



”Peli”
Otteluraporttia meiltä ei nyt tule. Monta kertaa olemme haukkuneet ja välillä hurmoksessa kehuneet suorituksia, mutta mikä on kuitenkaan oleellista tällä joukkueella? Oliko se voittaminen, komeat yksilösuoritukset vaiko joukkuehenki. Vastaus on kauden mittaan ollut: ne kaikki, mutta harvassa pelissä yhtä aikaa. Lopulta toisiaan on syytelty kun usko itseensä on mennyt. Kuuluuko meidän muistaa Nilkkatulehdus joukkueena joka luovutti? Ei, meidän kuuluu muistaa heidät joukkueena joka yritti. Joukueena joka antoi nuoremmilleen pitkän etumatkan, mutta kuroi sen sinnikkäästi kiinni. Kunnes väsyi, kuten kuuluukin.



”When the music's over”
Se kuuluisa vihellys viimein tulee. Tsekki Primadonna poistuu hallista iloisena ja tehokkaana mutta selvästi liikuttuneena unohtaessaan luistimet jalkaansa ja kompuroiden ulos hallista liian ylpeänä kääntyäkseen takaisin. Thomas Later kohauttaa hartioitaan ja kysyy lähteekö joku jäähdyttelemään avojäälle. Virtaa vielä on ja joku väittäisi huojennuksen olevan jopa ärsyttävää. Makkaranmyyntikojulla pyörii Luigi Monteresso kysellen poistujilta että 'ei kai me vielä tähän lopeteta' saamatta muuta vastausta kuin taputuksia olalle. Lopulta italialainen ryntää Alfa Romeoonsa pidellen kasvojaan ja pakittaa roskiksiin, hakee hetken vaihdetta ja kurvaa väärään suuntaan Neekeritietä, siihen joka johtaa umpikujaan. Faniklubi Nilkkalaukauksen Bridget Kaikko juoksee hänen peräänsä ulvoen kunnes kaatuu ja jää makaamaan pientareelle. Valokuvaajani nostaa kameran, mutta laitan käteni linssin eteen - Luigi oli kuitenkin eräänlainen sankarini. Kauempana näen Primadonnan selin meihin odottavan lähiliikenteen bussia edelleen luistimet jalassa. Entä Salvator Dali? Häntä ei näy ja palaamme takaisin halliin haastattelun toivossa.



”Yksinoikeudella”
Dali ei ole juttutuulella. Hän lohduttaa valmentaja Coddardia ja auttaa jalkapallokoristeisessa paidassa siivoavaa Vljadimirriä. Lähestyessämme Coddardia hän lähtee kohti nyrkki ojossa ilmeisen liikuttuneessa tilassa ”Press! U animals! U ruined the legacy! It should be something beautiful.. my chance. Pulizer. F U. Where is my gun? Where am I..?” Dali kiiruhtaa paikalle ja ohjaa meidät kohti jäähyaitiota. Emmehän uskalla laittaa vastaankaan. Aitiossa hän ojentaa meille sinne varatut urheilupullot ja käskee juomaan. Maistamme väkevän alkoholin eri muodoissa.. Ymmärrämme äkkiä paljon ja Dalin tietävä, surullinen katse laittaa meidät ottamaan huikkaa. Puolustaja istuu seuraksemme ja alkaa puhua hiljaisella, jopa kiltillä, lapsekkaalla äänellä. Emme voi kertoa paljoa mistä mies puheli, paljoa siinä ei järkeäkään ollut, mutta tiivistäisin sanoman olevan sen kuinka elämää ja jääkiekkoa ei voi pelata vihaten.






”Beaver Entertaiment and Sport Arena”
Uusi omistaja astuu sisään ja yskäisee. Vljadimirr auttaa nyyhkyttävän Coddardin pois hallista ja Dali neuvoo meitä poistumaan ennen kuin hän sammuttaa valot - pahaenteisellä äänellä. Katsomatta taaksemme kiiruhdamme ulos.

Aurinko laskee. Parkkipaikka on autio. Nilkkalaukauksen bussi lipuu rauhallisesti pois alueelta ja näemme Monterosson ottavan Primadonnan kyytiinsä bussipysäkiltä. Metsän takaa kuulemme avojäältä huudettavan Thomas Laterin nimeä.










blind

Posts : 8
Join date : 2015-02-02

View user profile

Back to top Go down

View previous topic View next topic Back to top


 
Permissions in this forum:
You cannot reply to topics in this forum